VPK nuoren näkökulmasta

Täällä kirjoittaa Tirilän VPK:n kesätyöntekijä Sofia. Olen nyt kaksi viikkoa työskennellyt vapaapalokunnan tiloissa ja mieleeni jäi positiivinen kuva palokunnan toiminnasta. Ihmiset, joiden kanssa pääsin työskentelemään ja joita tapasin, antoivat iloisen ja vastaanottavan kuvan niin itsestään kuin palokunnasta. Tirilän VPK:n tilatkin olivat kotoisat ja paljon laajemmat kuin olin ajatellut. Rakennuksessa on esimerkiksi luokka- ja kerhohuone, jossa oli kylpyhuoneet ja sauna. Olin kai tullut ajatelleeksi löytäväni VPK:sta vain hallit paloautoineen. Nyt tuntuu loogiselta, että talossa on luokka- ja kerhohuone: jossain täytyy käydä läpi teoriaopintoja ja kerhohuoneessa voi loikoilla saunan jälkeen.

Eniten yllätyin VPK:n kaluston laajuudesta. Jokaiseen tehtävään on oma välineensä. Tavaroiden käytöstä myös ollaan varovaisia, esimerkiksi moottorisahaa ei saa käyttää ilman metsurivarusteita.

VPK:lla on myös muutamia osastoja; naisosasto, hälytysosasto, tukiosasto ja nuoriso-osasto. Näistä naisosasto hoitaa pitkillä keikoilla ruoan saannin, hälytysosasto on itse paikanpäällä toimimassa ja tukiosasto tukee muita osastoja. Nuoriso-osastossa taas 10–16-vuotiaat pääsevät harjoittelemaan palomiesten tavoin. Heille järjestetään myös leirejä ja kilpailuja. Mielestäni on hienoa, että nuoret pääsevät toimimaan lähes kuin palomiehet.

Kesätyöntekijöiden viikko VPK:lla

Täällä kirjoittaa kaksi Tirilän VPK:n kesätyöntekijää Sara ja Sofia. Sara on ollut kuusi vuotta palokuntatoiminnassa, on nuoriso-osaston apukouluttaja ja hälytysosaston jäsen. Sofia on ensimmäisiä kertoja paloasemalla ja on tutustunut viikon aikana sen toimintaan. Teimme yhdessä töitä 11.7-15.7 ja tässä avaamme hieman työkokemuksiamme.

Maanantai 11.7
Työviikko alkoi nuorten palokuntaleirin jälkeisellä siivouksella. Pesimme ja viikkasimme leirillä olleet pressut, sekä kovan yrityksen jälkeen saimme puolijoukkueteltat omiin pusseihinsa. Samana päivänä ryhdyimme putsaamaan nuorten haalareita sekä naulakkoja. Kypäriä siistiessämme huomasimme kaiken lian olevan enimmäkseen sisäpuolella, mistä lie johtui.

20160715_100319

Tiistai 12.7
Tiistaina pääsimme säiliöauton perusteelliseen putsaukseen. Otimme kaluston autosta ulos, jonka jälkeen imuroimme kaapit. Vaikeimmat kolot puhalsimme puhtaaksi paineilman avulla. Kun kaikki irtoroska oli saatu pois, laskimme vettä kaappeihin, jotta loppukin lika saatiin pois. Koska vesi oli vaikea saada pois, annoimme sen vain kuivaa itsestään. Kunnes rankkasade yllätti ja tajusimme paloauton ikkunoiden olevan auki.

Lounastauon jälkeen aloitimme palkintokaapin siistimisen. Yksitellen kiillotimme lähes 300 palkintoa.

20160715_082703

Keskiviikko 13.7
Työpäivä alkoi aurinkoisissa merkeissä, kun pääsimme ulos pesemään sammutusautoa. Säiliöautoon verrattuna, tämä auto vei paljon enemmän aikaa kaluston määrästä johtuen.  Autosta löytyi jonkin verran tuntematonta kalustoa, jonka käyttötarkoituksia pohdimme pitkin päivää.

Auton pestyämme jatkoimme nuorten haalareiden pyykkäystä, mutta eihän sekään ensimmäisellä kerralla onnistunut. Olimme nimittäin unohtaneet vesihanan kiinni. Tämän tajuttuamme saimme hommat pyörimään. Haalarit olivat enää viikkausta vaille valmiit.

Snapchat-8178061471206161841

Torstai 14.7
Aamupäivän aloitimme haalareiden lajittelemisella koon sekä kunnon mukaan. Haalareiden järjestelyn jälkeen aloitimme varusvaraston siivoamisen. Se olikin pitkä projekti, jonka parissa pääsimme jopa vuoteen 1963. Varastosta löytyi ennenvanhaan leireillä ja koulutuksessa käytetyt kenttäasut, vanhoja pimeässä hohtavia kypäriä, sekä nahkaisia laatikoita, joissa oli satoja laminoituja kortteja täynnä palokunta-aiheista tietoa.

20160715_100555

Perjantai 15.7
Viimeisen yhteisen työpäivän aloitimme kirjoittamalla tätä blogia. Seuraavaksi suunnitelmissa on siivota kerhotiloja ja saunaa sekä mahdollisesti sivuasemamme miehistöauton.

Ajatuksia viikosta
Kaiken kaikkiaan viikko on ollut mukava ja töitä on riittänyt monipuolisesti joka päivälle. Tulin kesätöihin ennakkoluulottomana ja avoiminmielin, sillä en ole koskaan vastaavaa työtä tehnyt. Oli kivaa kuulla palokunnan toiminnasta ja oppia asioita joita en ole tullut edes ajatelleeksi. Paloauton siivoaminen taisi olla kiinnostavinta, sillä olen aina miettinyt mitä se pitää sisällään.
– Sofia

On ollut todella mukavaa tehdä töitä näin läheisessä työympäristössä, niinkuin aikaisemmin jo kerroimme olen ollut tirilän vpkn toiminnassa mukana noin. 6 vuotta joka myös vaikuttaa työ motivaatiooni suuresti, sillä minusta tuntuu että itsekkin hyödyn kun työt on hyvin tehty sillä työympäristö on itselle niin läheinen. On ollut mahtavaa huomata ihan uusia puolia tästäkin vpksta täällä työskennellessä, sellaisia asioita joihin ei pääsisi normaalisti käsisksi kuten kun löysimme vanhoja tavaroita oli hienoa saada nähdä pala vpk:n historiaa. Tiivistettynä tämä viikko on ollut todella antoisa sekä mukava kokemus.
– Sara

 

 

 

Palokuntien SM-kilpailut taas ohi

Teksti julkaistu Pelastustiedossa 5/2014 (s. 81)

Nivalaan oli järjestetty jälleen kilpailijoiden kannalta onnistuneet ja monipuoliset kilpailut, jossa testattiin joukkueiden osaamista kilpailun teeman mukaisissa tehtävissä. Tirilän joukkueen kilpailuviikonloppu alkoi jo hyvissä ajoin perjantaina, kun joukkue saapui majapaikkaan Ylivieskaan. Tällä kertaa päätettiin ilta käyttää yhteishengen kohottamiseen, joka tehtiin frisbeegolfin, saunomisen ja yhteisen illanvieton merkeissä. Saunassa ehdittiin spekuloida muiden joukkueiden kanssa myös lauantain mahdollisia tuloksia ja oman valmistautumisen onnistumista.

Joukkue "pelaamassa" frisbeegolffia

Joukkue ”pelaamassa” frisbeegolffia

Itse kilpailupäivä alkoi avajaispuheiden jälkeen vaativalla tietokilpailulla, joka tiedettiin ennalta joukkueen heikoimmaksi osakilpailuksi. Siinä harjoituksissa läpikäydyt asiat osuivat kuitenkin melko hyvin kohdilleen ja tuloksena oli toinen sija joukkuetietokilpailussa. Tietokilpailun ja karanteenin jälkeen siirryttiin taitokilpailuun, jossa osaamista testattiin monipuolisesti lähdemateriaalin pohjalta. Positiivisena yllätyksenä joukkueelle tuli oikeiden ponien käyttö kilpailutehtävässä. Hyvää oli myös alun perin kattotyöskentelynä tulleen tehtävän muuttuminen ensisijaisesti pelastustehtäväksi, tälläkin saatiin joukkueita muuttamaan alkuperäistä suunnitelmaansa radan suorittamiseksi. Taitokilpailun jälkeen joukkueessa oltiin varmoja siitä, ettei ainakaan kattotyöskentelyä tule enää toista kertaa kalustokilpailuradalla tehtäväksi.

Suoritus alkanut, selvitykset menossa

Suoritus alkanut, selvitykset menossa

Kalustokilpailua ennen olleessa välikaranteenissa suunnitelmat ja odotukset kuitenkin muuttuivat, kun esikäskyn mukaan joukkueen ensimmäisen parin piti valmistautua savusukellukseen ja toisen kattotyöskentelyyn. Parit ja tehtävät jaettiin tässä vaiheessa joukkueen sisällä uudelleen, mutta kovin paljoa sekään ei kokenutta joukkuetta loppujen lopuksi häirinnyt. Itse kalustorata oli kilpailun teeman mukainen ja vaikka rata oli vaativa, saivat joukkueet suoritettua sen hyväksytysti tuomareiden hyvän toiminnan ansiosta. Kun aiemmissa kilpailuissa on virheellinen suoritus vain keskeytetty, kertoivat tuomarit nyt heti mikä joukkueella on vialla. Esimerkiksi palavaan rakennukseen ei päästetty ilman paineilmalaitteita ja joukkueelle ilmoitettiin ”Seis – puutteellinen varustus.” Näin suoritus ei keskeytynyt turhaan pohtimiseen, vaan asia voitiin heti korjata. Tirilä onnistui suorituksessaan jakamaan tehtävät niin, että radasta selvittiin nopeimmalla ajalla. Mukavaa oli kalustokilpailun aikana huomata muiden joukkueiden kannustus, tuntui aivan kuin Tirilällä olisi ollut paikalla oma kannustusryhmä. Kiitos tästä kaikille paikalla olleille joukkueille.

 

Potilaan pelastus renkaan alta

Potilaan pelastus renkaan alta

Savunpoistoaukko katolle

Savunpoistoaukko katolle

Kokonaisuudessaan Tirilän tämän vuoden suoritus onnistui erittäin hyvin ja vähissä harjoituksissa harjoiteltiin selkeästi oikeita asioita. Tänä vuonna päästiin pitkästä aikaa harjoittelemaan myös yhdessä toisen joukkueen kanssa, kun Lappeenrannan VPK lähti pitkästä aikaa mukaan kilpailuun. Joukkueet harjoittelivat ennen kilpailua kerran yhdessä ja tätä tullaan varmasti jatkamaan tulevaisuudessakin. Itse kilpailussa Tirilän VPK:n joukkueen kokemus ja hyvä yhteishenki näkyivät erityisesti taito- ja kalustokilpailuradoilla, joissa tehtäviä jouduttiin muokkaamaan alun perin suunnitelluista. Ennen tulosten selviämistä oltiin omaan suoritukseen joka tapauksessa tyytyväisiä ja kokonaiskilpailun tuloksia jouduttiin jännittämään palkintojenjakoon asti. Arvailuja kilpailun tuloksista jatkettiin ennen palkintojenjakoa muiden joukkueiden kanssa saunoessa. Nykyisin käytössä oleva malli tulosten julkaisemiseen on erittäin hyvä ja näin jännitys sijoituksista säilyy loppuun asti. Joukkueen kilpailuviikonloppu päätettiin virallisille jatkoille joissa juhlittiin yhdessä Inkeroisten VPK:n ja kilpailun järjestäjien kanssa. Toivottavasti ensi vuonna nähdään yhtä hyvin järjestetyn kilpailupäivän merkeissä.

 

Jatkoilla

Jatkoilla

Video Tirilän VPK:n kalustokilpailusuorituksesta: http://youtu.be/KxiKHbDvjD0

Tirilän VPK valmiina Jehu-kilpailuun?

Teksti julkaistu Pelastustiedossa 4/2014 (s.44-45), muokattu osin

Tänäkin vuonna toukokuun puoliväli ja Palokuntien Suomenmestaruuskilpailut tuntuvat tulevan eteen liian nopeasti. Vaikka kilpailujoukkue kokoontui ensimmäisen kerran jo helmikuussa, jäivät yhteiset harjoitukset silti tänä keväänä vähiin. Joukkue ehti kokoontua käytännön harjoituksiin vain kolme kertaa, minkä lisäksi kilpailun lähdemateriaalia opiskeltiin yhdessä muutaman kerran. Kilpailujoukkueen omien harjoitusten lisäksi tämän vuoden kilpailun teemaan liittyviä asioita harjoiteltiin aiempien vuosien tapaan myös palokunnan hälytysosaston viikkoharjoituksissa. Kilpailuharjoitusten määrä on viime vuosina vähentynyt jatkuvasti, sillä palokunnan hälytysmäärien kasvu ja joukkueen jäsenten muut kiireet vievät aikaa harjoittelulta. Harjoituksissa pyritään kuitenkin käymään kilpailun liittyviä asioita mahdollisimman monipuolisesti ja tehokkaasti läpi niin, että ainakin uudet asiat saataisiin omaksuttua.

Kilpailujoukkue harjoittelemassa nostovaljaiden tekemistä hevoselle

Kilpailujoukkue harjoittelemassa nostovaljaiden tekemistä hevoselle

Eniten kilpailujoukkueen yhteisten harjoitusten vähentyminen on vaikuttanut menestykseen tietokilpailussa. Kun materiaalia ei ehditä yhdessä opiskella, ei teorian osaaminenkaan ole yhtä hyvällä tasolla kuin silloin, kun aikaa opiskeluun oli paremmin. Toisaalta suurin osa joukkueesta on kilpaillut jo vuosia, joten aiemmin luetut asiat ovat ainakin jollakin tavalla muistissa. Kilpailujoukkueen harjoituksissa pyritään panostamaan yleisten, kilpailun teeman mukaisten asioiden läpikäyntiin yhdessä. Materiaalin lukeminen yhdessä ja kalustokilpailuun harjoitteleminen on selkeästi jäänyt koko ajan vähemmälle.

Konkelon laukaisu pyörittämällä

Konkelon laukaisu pyörittämällä

Tämän vuoden ensimmäinen pidempi harjoitus kilpailujoukkueella oli vappupäivänä, jolloin lähdettiin läheiselle Mielon tilalle harjoittelemaan kilpailun teeman mukaisia, maa- ja metsätalouden pelastustoimintaan liittyviä aiheita. Päivä aloitettiin harjoittelemalla moottorisahan käyttöä, puun kaatamista ja konkelon laukaisua. Erityisesti kiinnitettiin huomiota oikeaoppiseen, lähdemateriaalin mukaiseen suoritustekniikkaan. Kun jokainen oli päässyt harjoittelemaan omasta mielestään tarpeeksi, siirryttiin tutustumaan hevostraileriin ja hevosen pelastamiseen sieltä. Lopuksi harjoiteltiin toimintaa hevosten kanssa ja pelastusvaljaiden tekoa. Kaikki päivän aikana harjoitellut aiheet olivat sellaisia, joita ei harjoitella pelkästään kilpailua varten, vaan niistä on hyötyä palokunnan toiminnassa muutenkin. Harjoituspaikka tarjosi kilpailujoukkueelle hyvät ja todelliset olosuhteet aiheiden harjoitteluun.

rata

Tirilän VPK suorittamassa harjoitusrataa

Toinen pidempi harjoituspäivä pidettiin vappuviikon lauantaina. Päivä aloitettiin suunniteltua aiemmin, kun palokunta hälytettiin aamuyöllä kilpailun teemaan sopivasti liittyen turvepaloon. Aikaa hälytyksessä kului sen verran, että välittömästi takaisin asemalle pääsyn jälkeen oli aika aloittaa kilpailuharjoitukset. Harjoitusten alkuun käytiin läpi tämän vuoden kilpailukalusto, sovittiin miten se jaetaan joukkueen jäsenille ja mietittiin mitä kalustolla olisi mahdollista tehdä. Tämän jälkeen tehtiin kaksi kalustokilpailurataa ja käytiin läpi teemaan liittyviä, mahdollisia taitokilpailun tehtäviä joukkueen kesken. Pitkä päivä päätettiin piristäviin harjoituskokeisiin joita jokainen kilpailujoukkueen jäsen oli laatinut kilpailumateriaalin pohjalta.

LPR VPK2

Lappeenrannan VPK:n kilpailujoukkue suorittamassa harjoitusrataa

Viimeisen kerran joukkue harjoitteli viikkoa ennen kilpailua, jolloin kalustokilpailuun harjoiteltiin yhdessä Lappeenrannan VPK:n kanssa. Harjoitukset aloitettiin koko materiaaliin pohjautuvalla, joukkueen jäsenten laatimalla harjoitustietokilpailulla. Tämän jälkeen siirryttiin palokuntien harjoitusalueelle, jossa odotti ensin Lappeenrannan VPK:n järjestämä kalustokilpailurata, jonka jälkeen molemmat kilpailujoukkueet tekivät vielä Tirilän VPK:n jäsenten laatiman kalustokilpailuradan. Viime vuotisen joukkueen jäsenen laatima rata herätti molemmissa joukkueissa varmasti paljon ajatuksia siitä, mitä vielä pitää parantaa ennen kilpailua.

Tällä viimeisellä harjoituksella pyrittiin korvaamaan tänä vuonna järjestämättä jäänyt Kaakkois-Suomen mestaruuskilpailu. Yleensä viikkoa tai kahta ennen Suomenmestaruuskilpailua pidetty Kaakkois-Suomen palokuntien oma kilpailu käydään vuosittain SM-kilpailun säännöillä, materiaalilla ja kalustolla. Kilpailu on jo vuosia toiminut joukkueen viimeisenä harjoituksena ennen varsinaista Jehu-maljakilpailua ja sen kautta on saatu selville ne asiat, joita joukkueen pitää vielä harjoitella ja opiskella ennen Suomenmestaruuskilpailua. Kaakkois-Suomen mestaruuskilpailu on motivoinut joukkueen jäseniä myös ottamaan loppukirin tietokilpailuun lukemisessa, kun joukkueen sisäiset sijoitukset omassa kilpailussa eivät välttämättä ole olleet sellaisia kuin kaikki halusivat.

Joukkue valmiina kilpailuun?

Joukkue valmiina kilpailuun?

Kilpailupäivän aamuna joukkueen jäsenistä tuntuu todennäköisesti taas siltä, ettei valmistautuminen ole riittävällä tasolla. Käytettävissä olleeseen aikaan nähden asioita on kuitenkin harjoiteltu tehokkaasti ja joukkueen motivaatio on valmistautumisessa ollut hyvällä tasolla. Toivottavasti valmistautuminen palkitaan onnistuneella suorituksella kaikissa kilpailuosioissa niin, että joukkue voi olla omaan sijoitukseen ja tulokseen tyytyväinen. Pääasia on, että tänäkin vuonna Nivalassa olisi mukava, hyvin järjestetty ja toimiva kilpailu jossa päivän paras joukkue voittaa Suomen mestaruuden. Viikonlopun aikana on taas mukava nähdä muita palokuntatuttuja ympäri Suomea ja nähdä kenellä valmistautuminen kilpailuun on tänä vuonna onnistunut parhaiten.

Palokuntien SM-kilpailuun osallistumisesta hyötyy koko palokunta

Teksti julkaistu Pelastustiedossa 3/2014 (s.58-59)

Tirilän VPK hälytetään nykyisin monipuolisesti erilaisiin hälytystehtäviin noin sata kertaa vuodessa. Tämä on melko suuri määrä, kun ottaa huomioon että kyseessä on pelastuslaitoksen vakinaista työvuoroa pääsääntöisesti tukeva kaupunkipalokunta. Keskisuurien joukkuetehtävien lisäksi palokunta voidaan hälyttää asemavalmiuteen, jos työvuoro on toisella tehtävällä, jolloin palokunta toimii itsenäisesti mahdollisissa hälytystehtävissä. Jotta näihin erilaisiin hälytystehtävien vaatimuksiin pystytään vastaamaan, tulee hälytysosaston jäsenten osaamisen olla korkealla tasolla.

Tirilän VPK:n kilpailujoukkue on osallistunut Palokuntien Suomen mestaruuskilpailuun jo 15 kertaa. Menestystä kilpailussa alkoi tulla vuonna 2003 ja samoihin aikoihin alettiin kehittää koko hälytysosaston osaamista ja toimintaa yhteistyössä Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen kanssa. Yksi merkittävä tekijä tässä hälytysosaston kehittämisessä on ollut palokunnan osallistuminen SM-kilpailuun ja sitä kautta saatu osaaminen koko hälytysosaston käyttöön. Käytännössä osaamista on siirretty kilpailujoukkueelta muulle hälytysosastolle palokunnan viikkoharjoitusten kautta. Viikkoharjoituksissa aiheita käydään läpi yhdessä koko hälytysosaston kanssa erityisesti keväällä kilpailuun valmistauduttaessa. Joukkueen kilpailua varten opiskelemat ja harjoittelemat asiat huomioidaan muutenkin palokunnan harjoituksissa pitkin vuotta ja ne pyritään kouluttamaan mahdollisimman laajasti koko hälytysosastolle.

Tänä vuonna kilpailumateriaalista löytyy uutta tietoa muun muassa savutuuletuksesta, eläimen pelastamisesta ja toiminnasta liikenneonnettomuuksissa.  Näistä on tähän mennessä palokunnan viikkoharjoituksissa käyty läpi jo savutuuletusta ja eläimen pelastamista. Tämän vuoden ensimmäinen kilpailumateriaalin pohjalta tehty harjoitus käsitteli savutuuletusta, joka kuuluu rakennuspaloissa myös Tirilän VPK:n perustehtäviin. Vaikka aihetta onkin harjoiteltu säännöllisesti, käytiin se nyt läpi perusteista alkaen koko hälytysosastolle. Harjoituksen aluksi kilpailujoukkueen jäsen, pelastajaoppilas Kalle Lantta kävi savutuuletukseen liittyvää teoriaa, käsitteitä ja eri savutuuletustekniikoita läpi oppitunnilla. Tämän jälkeen siirryttiin palokuntien harjoitusalueelle kokeilemaan eri tekniikoita käytännössä. Tavoitteena oli että kaikille harjoitukseen osallistuneille selviää se, mitä erilaisia savutuuletustapoja on käytettävissä ja milloin ja miten niitä käytetään rakennuspaloissa.

Savutuuletusta

Savutuuletusta

Harjoitukseen osallistuneiden hälytysosaston jäsenten mielestä tavoitteeseen myös päästiin. Tirilään Virojoen palokunnasta vastikään siirtynyt nuorempi sammutusmies Jaakko Hyypiä piti savutuuletuksen harjoittelemista hyödyllisenä ja kertoi nähneensä käytännön harjoituksissa hyvin eri tuuletustapojen tehokkuuden. Savutuuletusta hän ei ole aikaisemmin tehnyt. Samoilla linjoilla oli savusukeltaja Emmi Suppanen, joka piti mielekkäänä erilaisten savutuuletusten läpikäymistä käytännössä. Vähemmän tuttua Emmille oli savusukelluskurssillakin opetettu suihkuputkella tuuletus, jota hän pääsi kokeilemaan myös käytännössä.

Toinen tämän vuoden kilpailumateriaalin pohjalta pidetty viikkoharjoitus liittyi eläinten pelastamiseen. Harjoitus aloitettiin jälleen kilpailumateriaalissa mukana olevan opetusmateriaalin läpikäynnillä. Kilpailujoukkueen konemies Jukka Sillanpää kävi erityisesti erilaisiin hevosten pelastamistekniikoihin painottuvan materiaalin läpi, minkä jälkeen siirryttiin käytännön harjoituksiin. Harjoitukset toteutettiin käytännön syistä tässä vaiheessa keinuhevosilla, joille jokainen pääsi tekemään pelastusvaljaat. Valjaiden teon lisäksi harjoiteltiin käytännössä hevostrailerin kääntämistä ja tutustuttiin hevostrailerin rakenteisiin ja mahdollisessa onnettomuustilanteessa huomioitaviin asioihin. Eläinten pelastamiseen liittyvää harjoittelua jatketaan koko hälytysosaston kanssa syksyllä, jolloin nyt opiskeltuja asioita lähdetään tekemään käytännössä paikalliselle hevostilalle.

Nostovaljaiden tekoa hevoselle

Nostovaljaiden tekoa hevoselle

 

Ennen toukokuun kilpailua on viikkoharjoituksissa tarkoitus käydä vielä läpi ainakin ensiapua ja  toimintaa liikenneonnettomuuksissa kilpailumateriaalin pohjalta. Tieliikenneonnettomuudet kuuluvat Tirilän VPK:n perustehtäviin ja kilpailumateriaalin kautta voidaan varmistaa että palokunnassa käytettävät toimintamallit ja tekniikat ovat nykyisten mallien mukaiset.

Ensiavun harjoittelua

Ensiavun harjoittelua

Kilpailujoukkueen mielestä kilpailun lähdemateriaalia suunniteltaessa olisi hyvä miettiä myös sitä, että sen kautta olisi mahdollista saada hyötyä palokuntien toimintaan ja vinkkejä viikkoharjoitusten aiheisiin. Näin saataisiin kehitettyä palokuntien osaamista laajemminkin. Hyvänä esimerkkinä tästä toimii viime vuoden taitokilpailun aiheena ollut toiminta sotilaskoneonnettomuudessa. Tätäkään aihetta olisi tuskin ilman kilpailua tullut ainakaan Tirilän VPK:ssa opiskeltua. Muuten lähdemateriaalissa olisi kilpailuun valmistautumisen kannalta hyvä olla jokin pysyvä perusmateriaali, johon voisivat kuulua esimerkiksi palofysiikka, pelastustoimen selvitysopas sekä sammutus- ja pelastustoiminnan perustaidot. Nämä ovat kuitenkin alan perusteoksia ja niiden sisältö liittyy kaikkiin palokuntien perustehtäviin.

Reenejä palokunnan painohuoneessa

Kun vuonna 2008 Tirilän vpk:n asemarakennusta alettiin ehostamaan, sai kuntosalityöryhmä käyttöön naisosaston entisen keittiön. Tästä tilasta oli tuleva pieni, mutta sitäkin tehokkaampi palokunnan painohuoneeksikin kutsuttu kuntoilutila. Esitys laadittiin tarvittavista välineistä, joita tarvittaisiin joka vuosi tehtäviä lihaskuntotestejä varten. Palokunnan rahakirstun auetessa tilaukseen laitettiin räkki, levytanko ja muutamia levypainoja. Taisi tilaukseen eksyä mutkatanko, jolla saataisiin kesäkunto viimeisteltyä turvonneiden hauiksien muodossa. Allekirjoittaneen kahvakuulat saivat myös paikkansa painohuoneelta.

Muutamia tunteja käytettiin entisen tilan purkuun ja siivoamiseen, tämän jälkeen seinät maalattiin ja lattialle saimme kunnon kumimaton.

palokunnan painohuone

Kuntoilutilan pienuus ja yksinkertaisuus on hämmästyttänyt jopa palokunnan omat jäsenet, koska nykyisellään tilaa käyttää vakituisesti noin 4 henkilöä. Lihaskuntotestiä valvomassa ollut fysioterapeuttikin arveli, että ei ole ikinä nähnyt näin pientä kuntosalia missä voi oikeasti tehdäkkin jotain.

Niin tai näin palokunnan painohuone on budjetiltaan ja varustukseltaan erinomainen, koska:

  1. Salilla onnistuu kaikkien koko kehoa vahvistavien liikkeiden (kyykky,maastaveto,penkkipunnerrus,ylöstyöntö ja leuanveto) tekeminen.
  2. Yksinkertaisilla välineillä saadaan yksinkertaista reeniä, joka on yleensä kaikkein tuloksekkainta.
  3. Sali on tilaihme. Parhaillaan reenajia on paikalla ollu kerralla 5 henkilöä.
  4. Salilla on rakennettu suomen kolmanneksi vahvin sammutuspari vuosimallia 2010.
Tuomas ja Marko

Tuomas ja Marko

 

Pikkuhiljaa salille on ilmestynyt lisää välineistöä, jotka tuovat lisää mahdollisuuksia kunnon ja voimien kehittämiseen. Lisävarusteita ovat mm. 80kg atlaskivi, 50kg painoiset farmaripainot, merimiespaino, 200kg rengas, voimistelurenkaat ja trap bar erikoistanko. Lisäksi pientä tilpehööriä, joilla perusliikkeistä saadaan helpompia tai hankalempia.

Kahvakuulia

Kahvakuulareeniä

 

yoke

Merimiespaino

 

TrapBar

Trap bar erikoistanko

 

Kevään paljastaessa pihan asfaltin siirtyy myös painot ulkoilmaan. Voittaako kuntoilun saralla mikään kunnon reeniä auringon paisteessa raittiissa ulkoilmassa?

Renkaanpyöritys

Renkaanpyöritystä

 

Kuten sanottu yksinkertainen on yleensä tuloksekkainta. Siksi vinkki niille, joille salille tulo ja tekeminen on hieman ikävää:

Tule salille pyörällä,hölkäten tai kävellen, valitse yksi liike ylävartalolle, yksi liike alavartalolle ja yksi liike keskivartalolle ja lähde kotiin. Vaihda liikettä jokaisella reenikerralla!

Käytännössä esimerkiksi: Pyöräily salille, penkkipunnerrus, maastaveto trap barilla, istumaannousu ja kotiin.

Voimia kaikille tuleviin lihaskuntotesteihin!

P.s Vinkkejä saa kysyä ja voi olla että niitä tulee kysymättäkin. Nähdään salilla!

Tee se itse paloauto

Toiminnan laajetessa kaupungin toiselle laidalle, tuli ajankohtaiseksi harkita toisen miehistöauton hankintaa. Vuoden kokeilu nykyistä EK137:aa käyttäen alkoi syödä miehistön intoa siirrellä autoa paikasta toiseen. Autolla kun oli tarvetta palokunnan muuhunkin toimintaan.

Tammikuussa tehtiin päätös rakentaa itse EK1372, kunhan sopiva aihio löytyisi. Ankaran nettisurffailun ja soittelun päätteeksi päädyttiin tutustua lähemmin Tampereella silloin myynnissä olleeseen volkkariin. Tätä ennen oli tuttavien toimesta koeajattu yhtä autoa Lahdenkin seudulta, kiitokset yhteistyöstä Harjunalustan VPK:lle.

Tampereen auto vaikutti käyttöömme sopivalta ja niinpä päällikkömme körötteli sillä kohti TiriläCustomsin tuunauspajaa. Matkalla säikytellyt punainen merkkivalokin onneksi rauhoittui jäähdytysnesteen lisäyksellä.

Ennen

Ennen

 

 

 

 

 

 

Tee se itse paloauton rakenteluun varauduttiin jo etukäteen tilaamalla tarvittavia teippejä ja tarvikkeita. Näin saatiin rakentelu samantien käyntiin. Loput teippaukset mittailtiin ja tilattiin vasta auton saavuttua tallille. Kiitokset nettitarra.fi:n joustavalle ja nopealle toimitukselle!

Vilkkuasennusta

Vilkkuasennusta

 

 

 

 

 

 

VIlkkupaneeli ja hälytinlaitteet saatiin pelastuslaitoksen varastosta lahjoituksena. Niiden asentaminen ja kytkennät onnistuivat palokunnan sähkömiehiltä.

Sähkökytkentöjä

Sähkökytkentöjä

Auton akvaarioefektiä saatiin häivytettyä tummentamalla takatilan ikkunat. Allekirjoitteneella meni teippauksiin ja tummennuksiin parina iltana yhteensä reilun työpäivän verran aikaa.

Tunnusten teippausta

Tunnusten teippausta

 

 

 

 

 

 

Vilkkujen asennusta ja teippailua

Vilkkujen asennusta ja teippailua

 

 

 

 

 

 

 

 

Maton asennusta

Maton asennusta miehistötilaan

Alunperin tarkoitus oli ottaa taaimmainen penkkirivi pois, jolloin autosta tulisi 6 paikkainen. Hyvin mennyt Skinnarilan rekrytointikampanja johti kuitenkin penkin ruuvailuun melko paikkoin takaisin paikoilleen. Ehdittiinpä autoon suunnitella takatilaan kalustoa varten kalustolevykin, mutta sen toteutusta lykätään vielä tulevaisuuteen.

Hahmotelmaa takatilaan tulevasta kalustolevystä

Hahmotelmaa takatilaan tulevasta kalustolevystä

 

 

 

 

 

 

 

 

Yleensä nämä rakenteluprojektit on tyssännyt toteutusportaan pieneen kokoon. Suunnittelijoita ja taivaanrannanmaalareitahan joka porukasta löytyy, mutta kun jotain käydään oikeasti tekemään, ei ketään näy missään. Tällä kertaa nämä maalarit tarttuivat pensseleihinsä kiinni ja homma saatiin pyörimään myös käytännön tasolla. Tokihan tätäkin projektia oli ennakkoon suunniteltu lukemattomat tunnit, joten nyt päästiin suoraan toteutuksen kimppuun.

Jälkeen

Jälkeen

 

 

 

 

 

 

Niille jotka tämän kirjoituksen innoittamana suunnittelevat oman paloauton rakentelua, voin listata pääkohdat tarvittavista materiaaleista 😉

Tee se itse paloautoon tarvittiin seuraavat materiaalit:

  • Punainen auto
  • Vilkkupaneeli ja hälytyslaitteet
  • Kattotelineet vilkkupaneelille
  • Sopiva määrä valkoista teippiraitaa
  • Valkoiset yksikkötunnukset
  • Logotarrat
  • Tummennuskalvoa
  • Kumimattoa miehistötilaan
  • Sammutin ja autoteline
  • Kaksi StreamLight valaisinta telineineen
  • Asennustarvikkeita

Lisäksi on suoritettava:

  • Muutoskatsastus
  • Auton rekisteröinti pelastusajoneuvoksi

-Marko

Mitä uutta länsirintamalla?

Tirilän VPK on levittänyt lonkeronsa pysyväisesti Lappeenrannan länsilaidalle, kun vuoden päivät kokeiluna pyöritetty ”Skinnarilan sivuasema” muuttui vuoden vaihteessa pysyväksi ratkaisuksi.

Työnimestä huolimatta mistään varsinaisesta asemasta ei ole kyse, vaan Skinnarilaan (eli n. 9,5km päähän Tirilän asemasta) on sijoitettuna meidän EK1372, kutsumanimeltään pikkukakkonen.

Kakkosasemapaikan tarkoitus ei ole turvata länsialuetta, sillä sammutuskalustoa meillä ei autossa yhtä jauhesammutinta enempää ole. Sen sijaan ajatuksena on, että kaupungin länsilaidalla opiskelevat, työskentelevät ja siellä asuvat pääsevät mukaan keikoille suoraan Skinnarilasta, kulkematta Tirilän aseman kautta.

Kokeilun aikana totesimme, että ratkaisu paransi huomattavasti Tirilän lähtövalmiutta varsinkin arkipäivä lähdöissä. Kokeilun päätyttyä Tirilän VPK:n hallitus päätti toisen miehistöauton hankinnasta ja sen sijoittamisesta pysyvästi Skinnarilaan.  Päätöksen jälkeen järjestimme Saimaan AMK:lla rekrytointi tilaisuuden jossa onnistuimme houkuttelemaan, lahjomaan tai pakottamaan kymmenkunta uutta savusoturikokelasta jotka aloittivat sammutustyökurssilla helmikuun aikana ja pääsevät pian täysivaltaiseksi jäseneksi innokkaaseen ja taidokkaaseen hälytysosastoomme. Rekrytoinnin tulokseen emme voi olla muuta kuin tyytyväisiä, sillä keikoille harvoin on liikaa tunkua ja tekemistä riittää ihan jokaiselle. Tilaisuus osoitti selvästi että rekrytointi on tehokkaimmillaan kun menemme ihmisten keskuuteen kertomaan asioista, emmekä odota että he ottavat yhteyttä tai saapuvat erilaisiin asemalla järjestettäviin tilaisuuksiin.  Rekrytointitilaisuuden aikoihin mediapyöritys oli valtava. Tirilän lännenvalloituksesta uutisoivat mm. YLE:n paikallisuutiset sekä Lappeenrannan kaupunki. Lisäksi sosiaalisessa mediassa jokainen piti omalta osaltaan huolta ilosanoman levityksestä.

Tirilän rekrytointi on ennenkin ollut aggressiivista, mm. omalla tutustumiskäynnilläni kolmisen vuotta sitten minulle osoitettiin välittömästi sammutusasu ja naulakkopaikka, eikä sen jälkeen ollut enää mahdollisuutta perääntyä. Ja hyvä niin!

Jos siis vielä löytyy ihmisiä jotka ovat jonka sisuksissa kytee pieni tai suuri palosoturi, tai vain mielenkiinto aihetta kohtaan, niin ei muuta kuin rohkeasti yhteydenottoa tai sitten vain suoraan harjoituksiin katsomaan mitä siellä oikein tapahtuu. Jos Skinnarilan tukikohdasta on jotakin kysymyksiä voi niitä esittää kommentteina tässä viestissä. Ja kaikki muukin palaute aiheeseen ja aiheen vierestä on sallittua.

IMG_0477_pieni.JPG_thumb

”Pikkukakkonen” eli 1372 Tirilän asemalla

 

– Emmi

Tirilän VPK:n blogi

Tervetuloa seuraamaan Tirilän VPK:n blogia.

Blogia aletaan tästä eteenpäin päivittämään säännöllisen epäsäännöllisesti. Myös uusia kirjoittajia pyritään saamaan jatkuvasti mukaan.. Kommentoikaa kirjoituksia ja antakaa juttuvinkkejä!